Skip to main content

Lausunto esityksestä Genomikeskukseksi ja genomitiedon käsittelyn edellytyksistä

Hallituksen esitys laiksi Genomikeskuksesta ja genomitietojen käsittelyn edellytyksistä on Syöpäjärjestöjen mielestä kannatettava eikä meillä oli siihen pykälätasoisia muutoksia. Genomitiedon käyttö on yhä lisääntyvä osa terveydenhuoltoa. Genomitiedon käyttöä koskevan lainsäädännön tulee pyrkiä sekä laadukkaaseen ja luotettavaan genomitietojen käyttöön, yksilöiden tietoturvan varmistamiseen että tutkimusedellytysten turvaamiseen. Mielestämme lakiesitys on näiltä osin tasapainoinen mutta eri tavoitteiden toteutumista tulee seurata ja tehdä tarvittaessa muutoksia, mikäli ongelmia ilmenee.

Genomitieto ja tutkimus

Pidämme perusteltuna esitystä keskitetystä Genomikeskuksesta. Näemme, että keskitetty ja kattava väestölähtöinen tietorekisteri luo arvokkaan pohjan myös rekisteritutkimukselle. Kilpailukykyisen tutkimuksenteon kannalta välttämätön edellytys on, että genomitieto ja variaatiotieto ovat palautettavissa yksilöön. Lakiesitys mahdollistaa tämän. Asian vastinpari on se, että tietosuojan on oltava kunnossa ja yksilöiden on voitava luottaa Genomikeskuksen toimintaan.

Genomikeskuksen toiminnan sekä myös kansalaisten luottamuksen kannalta olennaista on, että keskus on riittävän hyvin resursoitu. Pidämme hyvänä esitykseen kirjattua arviota tarvittavista henkilötyövuosista ja muista resursseista (s. 175). Haluamme kuitenkin painottaa, että Genomikeskuksen tarvitsemat määrärahat eivät saa olla pois Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrärahoista.

Genomitiedon tulee olla tutkijoiden saavutettavissa. Tämän kannalta olennainen kysymys on Genomikeskuksen palvelujen maksut. Pidämme jonkin verran ongelmallisena sitä, että lausuntovaiheessa ei ole vielä mahdollista arvioida sitä, minkäsuuruisiksi maksut määritellään. Jatkovalmistelussa on varmistettava, että maksut eivät muodostu tutkimuksenteon esteeksi tai aseta tutkimuskentän toimijoita eriarvoiseen asemaan genomitiedon hyödyntämisessä. Sekä tieto- että asiantuntijapalvelujen maksujen on oltava kohtuullisia.

Tämänhetkinen arviomme on, että lakiesitykseen kirjatut määräajat turvaavat riittävästi sen, että tutkimuksenteolle on tarvittava aika ja että tiedot tutkimussuunnitelmasta eivät paljastu liian aikaisin. Pidämme kuitenkin välttämättömänä, että tämän toteutumista seurataan ja määräaikoja tarvittaessa muutetaan, mikäli ongelmia ilmenee.

Muita huomioita

Pidämme tärkeänä, että Genomikeskuksen viranomaistehtäviin katsotaan kuuluvan kansalaiskeskusteluun osallistumisen. Sivulla 133 yhtenä vaihtoehtona mainittu asiakasraati on mielestämme kannatettava ajatus ja kannustamme Genomikeskusta ottamaan myös potilas- ja terveysjärjestöjen edustuksen mukaan raatiin.

Ihmisille annettava geneettinen neuvonta on tärkeä edellytys genomitiedon käytölle ja pidämme tärkeänä, että geneettinen neuvonta kuuluisi nykyistä vahvemmin julkisen sektorin tehtäviin. Esityksen 20 §:n mukaan henkilöllä on oikeus saada neuvontaa ennen geneettistä analyysia. Kehotamme harkitsemaan, tulisiko lakiesitykseen kirjata myös oikeus saada neuvontaa analyysin suorittamisen jälkeen.

Lisäksi mielestämme olisi järkevää, että ihminen voisi itse hallinnoida genomitietoon liittyvää suostumustaan KANTA-palvelussa. Tämä tulisi turvata lainsäädännöllä.

 

Helsingissä 19.6.2019

Sakari Karjalainen

pääsihteeri

Syöpäjärjestöt

 

lisätiedot:

Janne Pitkäniemi, tilastojohtaja, Suomen Syöpärekisteri, puh. 050 372 3335

Jarmo Wahlfors, tutkimusjohtaja, Syöpäsäätiö, puh. 050 4101 456

Sini Terävä, vaikuttajaviestinnän asiantuntija, Syöpäjärjestöt, puh. 050 513 5083

kaikkien sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@cancer.fi